Yleistä

Yhdistyksen nimi on Joen Beach Volley ja se on perustettu Joensuussa vuonna 2004. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää beach volleyn harrastusta ja luoda jäsenille puitteet lajin pelaamiseen niin kunto-, kilpa- kuin huipputasolla. Tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys järjestää Mehtimäen beach volley -kentillä avoimia harrastevuoroja, viikkopelejä ja turnauksia sekä välittää jäsenilleen pelivälineitä ja -asusteita. Tällä hetkellä jäsenistö koostuu pääasiassa aikuispelaajista, mutta myös nuoret ovat tervetulleita ja seura onkin järjestänyt heille omia turnauksia. 

Yhdistys on voittoa tavoittelematon ja jäsenet osallistuvat talkoisiin seuran toiminnan ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Talkootoiminta on pienimuotoista ja liittyy yleensä kenttien hoitoon,  välinehuoltoon, turnauksiin ja muiden toimintojen kuten viikkopelien järjestämiseen. Vuosikokous järjestetään keväisin ja kaikki jäsenet saavat sinne kutsun. Kokouksesta ilmoitetaan sähköpostitse vähintään viikkoa (7pv) ennen kokousta. Seuran jäsenet otetaan mielellään mukaan kauden suunnitteluun. Jäsenille järjestettävän toiminnan lisäksi seura tarjoaa koululaisryhmille mahdollisuuden kenttien käyttöön touko- ja elo-syyskuussa sekä vuokraa kenttiä esimerkiksi työporukoitten ja muitten ryhmien käyttöön.

 

                                                                                                                                                                                                                 Päivitetty 7.5.2023

INFOT JÄSENILLE

 

7.5.2023

Vuoden 2023 maksutiedot alla. (Uusi jäsen, katso liittymisohjeet kohdasta toiminta -> liity jäseneksi)


Jäsenmaksun maksaminen

Jäsenmaksun eräpäivä on 31.5.2023. Ennen tätä eräpäivää jäsenmaksun voi suorittaa pelaamaan mennessään. 

Kertamaksu viikkopeleille on 5€ ja jäsen huolehtii omien vieraittensa osalta, että se on kunnossa.



Maksutiedot

Saaja: Joen Beach Volley ry
Saajan tilinumero: FI65 5047 7220 0290 85
Viesti: jäsenen nimi/jäsenmaksu
Summa: 35€ (jäsenmaksu 15€ + toimintamaksu 20€) (alle 18-vuotiaat puoleen hintaan)
Eräpäivä: 31.5.2023 (tai sitä ennen pelaamaan mennessä)

Huom! Jos maksat useamman jäsenen maksun kerralla (tai jonkun puolesta), kirjoita viestikenttään näiden jäsenten nimet.

Hyviä pelejä!

-JBV

Pelikentät

                                                                                                                                                                                                                                                                päivitetty 7.5.2023

Mehtimäelle valmistui vuonna 2009 neljä beach volley -kenttää sisältävä aidattu pelialue. Vuonna 2020 kenttäalueen hiekka uusittiin kokonaan ja tilalle valittiin entistä pehmeämpää ja tasalaatuisempaa hiekkaa.

Kenttiä hallinnoi Joensuun kaupunki, kentän voi varata käyttöönsä liikuntapalveluiden Tilava-palvelusta: Joensuun kaupungin tilojen nettikalenterit (tilavajoensuu.fi) Joen Beach Volleyn jäsenille kenttien vuokraushinta on edullisempi. Mikäli kentille ei ole varauksia, saa pelaamaan mennä vapaasti.

Joen Beach Volleyn jäsenille on varattuna seuraavat vakiovuorot:

Naisten viikkopelit tiistaisin klo 18-20

Miesten viikkopelit keskiviikkoisin klo 18-20

Biitsiklinikka torstaisin klo 17-18

Sekavuoro torstaisin klo 18-20

 

Joen Beach Volleyn jäsenet saavat käyttää seuran palloja, pallokorin koodi jaetaan jäsenille.

 

Kenttien osoite: Linnunlahdentie 10 (Kuntokeitaan ja tennishallin takana)

 

Säännöt

                                                                                                                                                                                                                                                   päivitetty 7.5.2023

Säännöt ja ohjeet kentillä toimimiseen 

  • Pallokorin koodia ei saa luovuttaa eteenpäin (hallitus jakaa koodin jäsenmaksunsa maksaneille jäsenille). Pallokorin avaamisen jälkeen kiinnitä lukko vastakappaleeseen ja sekoita numerosarja niin, ettei koodi jää luettavaksi. Koodin saa käyttöönsä jäsenmaksun maksamisen jälkeen, uudet jäsenet lähettävät jäsenhakemuksen hallitukselle ennen maksun maksamista.

 

  • Pelien jälkeen kaikki pallot ja välineet huolehditaan takaisin koriin ja kori lukitaan.
  • Kentät lanataan siistiin kuntoon ja lanat palautetaan paikoilleen katoksiin. Lanausohje: tasoita kuopat, lanaa keskirajalta kentälle päin ja reunoilta keskelle, lanaa myös 1-2 lananmittaa rajojen viertä kentän ulkopuolelta (tarvittaessa kysy neuvoa).

 

  • Rikki menneistä välineistä ym. tai loppuneista tarvikkeista (esim. verkko, EA) voi ilmoittaa hallitukselle sähköpostitse tai whatsapilla.
  • Tupakointi on kielletty paitsi kenttien alueella, myös koko Mehtimäen urheilupuiston alueella. Alkoholin käyttö kentillä on pääsääntöisesti kielletty.
  • Noudatetaan siisteyttä ja laitetaan roskat roskasäiliöihin. 

 

  • Vanhat jäsenet näyttävät esimerkkiä ja opastavat uusia jäseniä / vierailijoitaan toimimaan kentillä sääntöjen ja toimintatapojen mukaan. Sääntörikkomuksista ja seuran tai seuran omaisuuden vahingoittamisesta jäsen voi saada varoituksen tai jopa menettää jäsenyytensä. 
  • Beach volleyta pelattaessa pyritään noudattamaan asiallista kielenkäyttöä ja muistetaan muutenkin asiallinen käytös kanssapelaajia kohtaan. 

Huom! Jäsenmaksusta ja jäsenhakemuksesta enemmän osiossa toiminta -> liity jäseneksi. Hyödyllistä tietoa uusille ja vanhoille jäsenille!